Jorma ja Lea Pihkala

8-13-10 Makuyamadai
Fukuyama-shi
721-0913 Japan
Puh. +81-849-47-6602

http://www.pihkala.net

 

24.11. 2004

Taivaallista valoa jouluunne, rakkaat ystävät! 

 

 

 

 

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon, niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus." (Jes. 9: 1)

Joulu ennen joulua
Jesaja profetoi monta sataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää tulevasta Messiaasta. Silloin ei ihmisillä ollut joulua, mutta oli lupaus joulusta. Mitä elämä olisikaan ilman joulua: pimeää, ilotonta ja toivotonta. Joulun Herra Jeesus Kristus tuo ihmiselle ilon, joka on enem-män kuin mikään muu tässä maailmassa.

Ensimmäisen joulun todistajia
Ennustettu maailman Vapahtaja syntyi Betlehemissä. Jerusalemin temppelissä oli ainakin kaksi henkilöä, jotka odottivat Jeesusta. Vanha Simeon oli saanut Jumalan Pyhän Hengen vakuutuksen, ettei tule kuolemaan ennen kuin näkee Herran Voidellun. Simeon oli temppelissä Pyhän Hengen johdatuksesta ja tapasi Jeesuksen vanhemmat, jotka kantoivat kahdeksan päivän vanhaa Jeesus-lasta sylissään. Silloin Simeon otti lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa ja sanoi: "Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." Temppelissä oli myös hyvin vanha naisprofeetta Hanna. Hän ei lähtenyt pois temppelistä, vaan yötä päivää palveli Jumalaa rukoillen ja paastoten. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle ja ylisti Jumalaa ja puhui Jeesus-lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

Joulu 1950 vuotta myöhemmin
Lapsuuteni joulut olivat itselleni todella merkittäviä tapahtumia. Jouluaaton aamun aikaiset ylösnousut ja isän kanssa kukkatukkutorilla punaisten tulppaanisipulien ja hyasinttien osto ja sen jälkeen kukkakorien valmistaminen kotona ja vieminen eri ystävien koteihin oli mieluista puuhaa. Myös äidin laittaman ruokakorin vienti vanhalle mummolle oli mieleenpainuva aattokäynti.

Helsingin Käpylän kirkossa me, satapäinen lasten kuoro, lauloimme kirkkoväelle joululauluja. Kuoroon pääsivät kaikki halukkaat lapset. Omat veljenikin olivat innolla mukana, koska jokainen lauluun osallistunut lapsi sai joulupussin tilaisuuden jälkeen. Jouluaaton kotijoulu lauluineen ja evankeliumin lukuineen on jäänyt pysyvästi mieleen.. Loppiaiseen asti lauloimme joka ilta kuusen ympärillä joululauluja.

Vuosia myöhemmin
Aikuiseksi tultuani olin sairaalassa sairaanhoitajana joitakin jouluaattoöitä töissä. Yöhoitajalle oli sairaalan keittiö laittanut jouluaterian torttuineen. Oli ihana kuulla yöllä potilailta hyvän joulun toivotukset ja kuiskaten heidän kanssaan laulaa joululauluja. Jouluyö oli erilainen kuin muut yöt. Siinä yössä oli iankaikkista valoa ja toivoa.

Erääseen muistojeni jouluaattoon kuului myös käynti Keravan vankilassa. Sinne vein yhdessä muitten nuorten kanssa laittamia joulupaketteja vangeille.

Ensimmäinen joulumme Japanissa
32 vuotta sitten tulimme jouluaattoiltana ensimmäisen kerran Japaniin. Lentokoneen laskeutuessa pimeältä taivaalta Osakan lentokentälle kaupungin valot tuikkivat kuin tähdet taivaalla.

Joulu tänään
Joulun sanoma ei muutu. Elävä joulun Herra Jeesus on sama tänään, niin kuin silloin kun Jesaja ennusti pime-ässä vaeltavalle kansalle Jeesus-valoa tai kun paimenet yöllä kedolla saivat kuulla enkelien ilmoittamasta ilosanomasta, Vapahtajan syntymästä. Vielä täällä maailmassa riittää pimeyttä siellä, missä Jeesus valo ei ole saanut tulla ihmisten sydämiin loistamaan. Tätä aina samaa ja kuitenkin aina uutta ja tuoretta, elävää sanomaa Vapahtajasta me olemme julistamassa Japanissa. Samalla kun kertoo Jeesuksesta, syntisten Vapahtajasta japanilaisille saa itse ottaa omalle sydämelle vakuutuksen syntien anteeksiantamuksesta.

Jouluna kaikkialla maailmassa kirkoissa soi eri kielillä ylistys ja kiitos joulun Herralle Jeesukselle. Kaikille maailman pakolaisille ja sodan kurimuksessa oleville perheille ja sotilaille toivoisi sydämestään joulurauhaa. Ainoastaan Rauhanruhtinas Jeesus voi tuoda heille todellisen rauhan.

Ennen kuin Jorma jatkaa haluan omasta puolestani toivottaa Sinulle Hyvää Joulua!

Lea

Saattohoidosta Japanissa
Kristillisen saattohoitosairaalan pastorina toiminut professori Kubodera jakoi jokin aika sitten kokemuksiaan naapuriseurakunnassamme. Hän kertoi, että aivan riippumatta siitä, onko ihminen buddhalainen, kristitty, ateisti tai ns. uskonnoton, kaikilla saattohoitoon tulleilla syöpäpotilailla on kolme yhteistä kysymystä:

1. Mitä minulle tapahtuu kuoleman jälkeen?
2. Miten selviän syyllisyydestä ja siihen, mitä elämässäni joudun katumaan?
3. Mikä merkitys elämällä oikein on?

Professori Kubodera esittää yleensä kysyjille vastakysymyksiä ennen kuin jakaa heille vastauksia Raamatusta. Mihin kysyjä ajattelee kuolemansa jälkeen menevänsä, valtaosa japanilaisista, joilla on ollut suhteellisen normaalit suhteet vanhempiinsa, vastaavat: "Menen sinne, missä isäni ja äitinikin on." Vastaus kertoo buddhalaisuuden syvästä vaikutuksesta täkäläisiin ihmismieliin. Mutta vastaus kertoo samalla sen yleisinhimillisen kaipauksen, joka kaikilla ihmisillä jossain sisimpänsä kolkassa on: Haluaisin päästä kuoltuani paikkaan, jossa minut ottavat vastaan rakastavat kädet.

Professori Kubodera sanoi, että siitä on kuitenkin suhteellisen helppo jatkaa keskustelua siihen Jeesukseen, joka on valmistanut omilleen taivaallisen kirkkauden ja jonka rakkaus on aivan muuta laadultaan ja määrältään kuin vanhempien vajavainen yritys osoittaa lapsilleen rakkautta. Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Immanuel, joulun ihmeellinen Vapahtaja on Jumala meidän kanssamme, niin täällä ajan vaivoissa kuin kuoleman hetkellä ja loputtomasti kirkkauden valtakunnassa.

Toiseen kysymykseen liittyen professori Kubodera kertoi esimerkin. Eräs viime metreillä ollut rouva tuotiin saattohoitoon suuresta keskussairaalasta hyvin huonossa kunnossa. Hän halusi heti saada puhua sairaalapastorille. Kysymys kuului: "Voiko tällainen ihminen päästä taivaaseen?" Kubodera kertoi ristiinnaulitun Kristuksen armosta ja ylösnousemuksen voitosta ja sairas rauhoittui hiukan. Mutta seuraavalla kerralla sama kysymys toistui. "Voinko päästä taivaaseen, sillä olen murhanainen, olen surmannut syntymättömän lapseni?" Nyt kun sydämen syvä taakka oli tuotu valoon, pastori saattoi julistaa Jeesuksen nimessä ja veressä synninpäästön ja rouva löysi sydämeensä rauhan ja saattoi levollisin mielin jättää tämän maan ja siirtyä Jumalan kirkkauden läsnäoloon.

Kolmanteen kysymykseen ei professori Kubodera ehtinyt luennossaan puuttua, mutta siihen vastaus löytyy yllä olevasta Jumalan sanasta. Elämän merkitys ei ole siinä, mitä täällä ajassa saamme mahdollisesti aikaan, ei siinä mitä teemme, vaan siinä Ketä varten elämme. Lasillinen kylmää vettä annettuna yhdelle Jeesuksen vähimmistä veljistä on jotain sellaista, josta taivaassa saadaan armopalkka. Taivaan kirkkaudessa Jumalalle ja Karitsalle eletty ajallinen elämä muuttuu muotoon, josta Ilmestyskirja toteaa näin:
Siellä on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja hänen palvelijansa palvelevat (palvelevat ja palvovat) häntä. He näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissaan. (Ilm. 22:3-4)

Lokakuu
Lokakuun yleistä ilmapiiriä maassa kuvastaa ote Henry Liivolan ystäväkirjeestä: "… lokakuuhun liittyivät … paljon tähän maahan tuhoa ja surua tuottaneet hirmumyrskyt ja maanjäristykset. Kuun loppupuolella tänä vuonna jo kymmenes taifuuni oli voimakkain yli kymmeneen vuoteen ja sai aikaan vakavia tuhoja maan länsiosissa. Saman viikon aikana Niigatan seudulla koettiin rajuin maanjäristys sitten tuhoisan Koben järistyksen tammikuussa 1995. Jälkijäristykset ovat jatkuneet voimakkaina nyt jo lähes kahden viikon ajan ja vaikeuttaneet kymmenien tuhansien kodeistaan evakuoitujen muutenkin raskasta elämänvaihetta. Kyseinen maanjäristys ei meidän seudullamme tuntunut, mutta toi monen mieleen kauhistuttavat muistot kymmenen vuoden takaa, jolloin Koben alueen tuhonnut luonnonvoimien purkaus vaati yli 6.400 ihmisen hengen."

Kaikkiaan taifuuneissa ja järistyksissä on kuollut yli 260 henkeä ja loukkaantuneita on ollut paljon. Lisäksi aineelliset tuhot ovat olleet varsin laajat. Esim. usealle Länsi-Japanin ev.lut. kirkon seurakunnalle on koitunut merkittäviä korjauskuluja kirkkojen kärsimistä vaurioista.

Lokakuun alussa pidettiin kolmen suomalaisen luterilaisen lähetysjärjestön (Kansanlähetys, Evankeliumiyhdistys, Kylväjä) japaninlähettien yhteinen retriitti Kobessa. Yhteisenä huolenamme on Japanin työn huutavat haasteet ja samalla pienentyvä lähettimäärä. Siitä kertoo omaa kieltään se, että neljän lähetyksen ylläpitämän Japanin suomalaisen koulun (JASUKO) toiminta loppui keväällä 2003 lapsien määrän romahdettua ja nyt rakennuksetkin on luovutettu Fidan työn tuloksena syntyneelle Finnish Free Foreign Mission Kyoto Kyokaille.

Lokakuun suuri voimainponnistus olivat evankelioimispäivät kuun lopulla. Pääpuhujana oli pastori Masao Tanaka, joka on pari kertaa vieraillut myös Suomessa Kansanlähetyksen vieraana. Päiviä ennen levitimme 5000 käsimainosta ja kirkon ohjelmaa ympäristöömme ja uusia yhteydenottoja ja aivan uusia eri ryhmiin tulijoita on jakelun perusteella tullut yllättävän paljon. Itse evankelioimispäiville osallistui noin 60 eri aikuista ja 15 lasta. Aikuisista yli puolet oli ei-kristittyjä ja pastori Tanakan sanoma oli todella kirkasta ja väkevää evankeliumin julistusta. Seurakuntalaisetkin selvästi rohkaistuivat katsomaan eteenpäin. Aloitimme päivien päätyttyä myös evankelioimiskoulutuksen. Saman aikaisesti jatkuu myös eläkepastori Aoton pitämä sielunhoitokoulutus. Sielunhoidon määrä onkin viime kuukausina kasvanut roimasti.

Naisten lauluryhmä Hanna Gospel on erityisen aktiivinen ryhmä. Siihen osallistuu useita ei-kristittyjä, joille negrospirituaalit ja Pekka Simojoen japaniksi käännetyt laulut viestittävät kirkasta sanomaa samalla, kun he laulavat. Hanna Gospel on päävastuussa 23.12. pidettävästä joulukonsertista, jonka jätän esirukouksiinne.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina saimme viettää 1.7. syntyneen tyttövauvan Mio Aoton lämmintä kastejuhlaa. Mio on kolmannen polven kristitty. Hänen isoisänsä on edellä mainittu eläkepastori Aoto, jonka poika on Mion isä. Joulun kastetta silmällä pitäen nuori mies Hisanori A. (35) opiskelee ahkerasti kristinoppia. Hänet on määrä kastaa joulujumalanpalveluksessa, jos Herra suo. Muitakin etsiviä voitaisiin kastaa, mutta erilaiset siteet pidättelevät heitä. Tässä tarvitsemme erityistä rukoustukeanne.

Marraskuu
Marraskuutamme on sävyttänyt rukoustaistelu useammankin ihmisen puolesta, jotka ovat tavalla tai toisella pimeyden valtojen sitomia tai raskaiden taakkojen painamia. Merkilliset pimeyden vallat tuntuvat lepäävän tämän meille rakkaan Japanin kansan ylle. Niihin sopinee se, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Tätä lajia ei voi ajaa ulos kuin paastolla ja rukouksella."

Evankelioimispäivien jälkeen kirkollemme on tullut kymmenkunta uutta kävijää eri ryhmiin, mutta olemme havainneet myös sen, miten Vastustaja pyrkii kaikin keinoin myös sotkemaan ihmisten välejä estääkseen heitä tulemasta Sanan ääreen.

Kuukauden alussa pidettiin Länsi-Japanin ev.lut. kirkon vuotuinen työntekijäseminaari, jonka erityisaiheena oli tänä vuonna Lutherin Katekismus. Pastori Makito Masaki avasi silmiämme näkemään, miten keskeinen Katekismus oli Lutherille ja miten sen sisältämä maailmankuva on yhä erittäin ajankohtainen myös tämän päivän japanilaisille kristityille.

Kiitos
Marraskuu oli myös perhejuhlien aikaa, kun äitini täytti 93 vuotta, Lea 30 vuotta vähemmän ja minulle kertyi täydet 60 vuotta täyteen. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella muistaneet minua tämän etapin merkeissä. Osa teistä on ollut rakentamassa Myanmarin pääkaupungin Yangon Evankelisen Raamattukoulun asuntolaa. Lämpimät kiitokset myös tämän raamattukoulun rehtorilta.

Sydämellinen kiitos ennen kaikkea koko kuluvan vuoden jatkuneesta esirukous- ja taloustuesta Japanin työlle. "Jumala ei ole väärämielinen, että unohtaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette." (Hepr. 6:10)

Joulunaika
Seurakuntamme jouluohjelma noudattelee perinteistä kaavaa. 12.12. pidämme lasten joulujuhlan, johon kiivaasti harjoittelemme näytelmiä. 23. päivän joulukonsertin lisäksi pidämme joulujumalanpalveluksen 19.12. ja kynttiläkirkon 25.12.

Herran siunaamaa adventtia ja joulua Sinulle!

Lea, Jorma ja Sinikka Pihkala

 Tuen yhteystiedot:

Taloudellisen tuen työllemme voi kanavoida Akaan, Pyynikin, Langinkosken, Anjalankosken, Hirvensalmen ja Hausjärven seurakuntien kautta tai Hämeen, Helsingin, Etelä-Saimaan, Pohjois-Savon tai Kymenlaakson Kansanlähetyspiirien kautta. Jos et asu millään näistä alueista, käytä Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetyksen tiliä. Vierellä piirien yhteys ja tilitiedot.

 

  • Etelä-Saimaan Ev.lut. Kansanlähetys:
    EKOP 562009-440065
    Raatimiehenk. 13,
    53100 Lappeenranta
    puh. 05-453 0225,

  • Hämeen Ev.lut.Kansanlähetys:
    TSOP 573008-245702
    Hämeenpuisto 41,
    33200 Tampere,
    puh. 03-212 0778,

  • Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys:
    Sampo 800010-1558247
    Kaisaniemenk. 13 A 4,
    00100 Helsinki,
    puh. 09-877 0060,

 

  • Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetys:
    OP 575001-249888
    Torvitie 3,
    45130 Kouvola,
    puh. 05-311 7193,

  • Pohjois-Savon Ev.lut. Kansanlähetys:
    Nordea 107830-201938
    Museokatu 24,
    70100 Kuopio
    puh. 017-262 2082